Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Perinteisiin nojaten


Vaappuverstaan uusin tuotos on kunnianosoitus suomalaiselle uistintehtailijalle, Herman Renforsille. 1800-luvulla alkanut kotimainen viehetuotanto poiki lukuisia innovaatioita. Kainuulaisen Renforsin 100 vuotta sitten tekemä vaappumalli sai nyt uuden päivityksen. Koukutus on aito "renforsilainen", siis kaksi kaksihaaraista. Vaapun metalliset osat, pyrstö ja uintilevy ovat vaihtuneet muoviin.  Lupaavalta vaikuttava uusvanha vaappu täytyy esitellä ehdottomasti Tenon lohille. 

Tämä vappumalli saa nimekseen "Hermanni"


Syksyn lukukokemuksista mainittakoon Turun Kirjamessuilla palkittu Ealli Biras - Elävä Ympäristö. Kirja kertoo Suomen saamelaisalueen kulttuuriympäristöistä saamelaisen kulttuurin näkökulmasta. Ansiokas opus antaa arvokasta tietoa varsinkin meille ei-saamelaisille. Tämä kirja olisi oiva täydennys maamme lukioiden opetussuunnitelmaan. 

Palkittu teos - eikä syyttä


Lumi peittää maan ja talvi näyttää saapuvan vihdoin meillekin. Team Hollolan Uistimen nelihenkinen hiihtojoukkue suuntaa jo ajatuksensa ensi helmikuulle. Toivottavasti lunta piisaa myös harjoituskaudelle, jotta haaveemme Finlandiahiihdosta toteutuu.

Ensi lauantain pikkujouluihin on ilmoittautunut jo ilahduttavan paljon osallistujia. Tunnelmaa ja puheensorinaa, naurua unohtamatta, ei varmasti tule puuttumaan. 

Talvivalo verstaan seinällä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti